Tältä sivulta löydät Miinan blogin päivitykset. Blogi löytyy osoitteesta mindeminde.blogspot.com.

Minde

Avainnauhoja

Ei täällä ihan unessa olla oltu, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Itselläkin tulee enemmän seurattua nyt ihan muita medioita kuin blogeja, joten samalla tämä oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. No, niin on kyllä korujen tekeminenkin, vaan tässä sitä taas ollaan helmistä inspiroituneena ja käsin tekemisestä innostuneena. 🙂


Ylläolevan korun tein tilaustyönä etelään muuttaneelle ystävälle. Kiva olla tätä kautta mukana hänen arjessaan vaikka muuten yhteyksiä tuleekin pidettyä niin kovin harvoin! Kauniin pinkki/vaaleanpunainen koru sopii varmasti luokanopettajalle kuin nenä päähän. 



Toinen koru on myynnissä nettikaupassani, osoitteessa http://jadeit.fi. Tilasin ison läjän noita kuupintaisia lasihelmiä ja nyt niistä olisi tarkoitus tehdä koruja joulua varten. Harmikseni valkoiset isot helmet olivat keltaisempia kuin nettikaupan kuvassa. Tylsää, ettei täällä Oulussa taida olla vieläkään mitään helmikauppaa johon pääsisi hypistelemään. Lisäisi varmasti myös omaa innostusta... Ei nettikaupoissa vaan käy enää samalla tavalla kuin oikeassa kaupassa, että innostuu ostamaan vähän sitä, tätä ja tuota ja sommittelemaan siellä hyllyjen välissä. 🙂

Mutta, jos nyt huomaat että avainnauha tai muu koru olisi ihana joululahjaidea, käy katsomassa nettikaupasta pienet valikoimani tai laita viestiä tulemaan! Tilaustyötkin nimittäin ehtii vielä. 🙂

t. Miina
Kirjoittaja: Miina
Julaistu: 19-11-2016

Sivu 1 / 25|Seuraava sivu